18.12.2020
Uusien kasinoiden ominaisuudet

Teknologia kehittyy huimaa vauhtia ja samassa tahdissa uudistuvat myös netissä toimivat palvelut. Nettikasinot ovat perinteisesti hyödyntäneet aina uusimman teknologian tuomia mahdollisuuksia, minkä ansiosta uudet netticasinot ovat aina varmin paikka kokea alan uusimmat innovaatiot.
Nykypäivänä ihmiset arvostavat etenkin helppokäyttöisyyttä, minkä vuoksi uudet kasinot muuttuvat jatkuvasti yksinkertaisempaan suuntaan. Kasinoiden valikot pyritään pitämään mahdollisimman selkeinä, jotta sivustolla navigointi käy sujuvasti myös mobiililaitteilla. Vuonna 2020 suurin osa kaikesta nettikasinopelaamisesta tapahtuu älypuhelinten välityksellä, minkä vuoksi uusien kasinoiden ykkösprioriteettina on hyvän mobiilikäyttökokemuksen tarjoaminen.
Kilpailu nettikasinoiden välillä on todella kovaa, minkä vuoksi uudet nettikasinot pyrkivät usein rohkeasti erottumaan massasta esimerkiksi täysin uudenlaisten bonusten tai muiden kampanjoiden avulla. Kaikista rohkeimmat kasinot ovat jättäneet bonukset jopa kokonaan pois tarjonnastaan, ja niin hullulta kuin se kuulostaa, on tällaisille uusille kasinoille ollut viime vuosina hurjasti kysyntää. Etenkin uudet pikakasinot ovat panostaneet bonusten sijaan nopeuteen ja pelaamisen helppouteen.
Uusien kasinoiden parhaat (ja huonoimmat) ominaisuudet löydät listattuna alapuolelta. Muistathan, että Bonusedun kautta löydät varmuudella aina kaikki mielenkiintoisimmat uudet pelipaikat!
Uusilla kasinoilla mahdollisimman helppo rekisteröitymisprosessi
Läpi vuosien nettikasinoiden rekisteröitymisprosessi on aiheuttanut pelaajille harmaita hiuksia – tietojen syöttämisen jälkeen on tullut vahvistaa puhelinnumero tai sähköpostiosoite, ja myöhäisemmässä vaiheessa edessä on ollut vielä erillinen pelitilin vahvistaminen. Hankalan rekisteröitymisprosessi vuoksi monia kasinoita on saattanut jäädä kokeilematta, vaikka luvassa olisikin ollut herkullisia bonuksia.
Uusilla kasinoilla panostetaan rekisteröitymisprosessin helppouteen, tai parhaimmassa tapauksessa rekisteröitymistä ei vaadita lainkaan. Netticasinot ilman rekisteröitymistä mahdollistavat pelaamisen ilman käyttäjätilin rekisteröintiä tai puhelinnumeron ja sähköpostiosoitteen luovuttamista. Rekisteröitymisvapaat kasinot toimivat lyhyesti näin:
- Valitse kasino ilman rekisteröitymistä
- Siirry talletusvalikkoon ja syötä summa
- Valitse pankki ja vahvista maksu
- Siirry nauttimaan kasinon peleistä!
Rekisteröitymisvapaat nettikasinot eivät kuitenkaan harmillisesti tarjoa pankkisiirron lisäksi muita maksumenetelmiä, minkä vuoksi myös tavallisen rekisteröitymisen vaativille pelipaikoille on edelleen kysyntää. Näilläkin sivustoilla rekisteröitymisestä pyritään tekemään mahdollisimman helppoa – muutamilla uusilla kasinoilla voit hakea tietosi kasinon järjestelmään esimerkiksi sosiaalisen median käyttäjätiliesi kautta.
Mitä tulee pelitilin vahvistamiseen, on myös tästä toimenpiteestä tehty uusilla kasinoilla mahdollisimman yksinkertainen. Tarvittavat dokumentit voi tiputtaa sähköpostiliitteiden sijaan kasinolle drop boxia käyttäen, ja tositteet tarkistetaan päiväkausien viivyttelyn sijaan jopa muutamassa tunnissa.
Sosiaalinen pelaaminen tämän hetken muoti-ilmiö
Sosiaalinen media, sosiaalinen sijoittaminen, sosiaalinen pääoma… Nykypäivänä kaikki on enemmän tai vähemmän sosiaalista, minkä vuoksi ei lienekään ihme, että sosiaalinen aspekti on tullut jäädäkseen myös kasinopelien maailmaan. Slotit ja muut videopelit ovat tunnetusti yksilöpelejä, mutta uudet nettikasinot pyrkivät jatkuvasti kehittämään pelien pelaamisen rinnalle erilaisia sosiaalisia toimintoja.
Yksi suosituimmista sosiaalisen pelaamisen tasoista ovat erilaiset turnaukset, joita järjestetään lukemattomilla suomalaisilla netticasinoilla. Useimmiten slottien ympärille rakennetuissa turnauksissa voit kisailla toisia pelaajia vastaan parhaasta pelikierroksesta tai esimerkiksi tiettyjen erikoistoimintojen saavuttamisesta. Turnauspalkinnot ovat uusilla kasinoilla useimmiten riihikuivaa käteistä, ja korkeimmille sijoittuneille pelaajille saattaa kahisevaa pätkähtää useita satoja euroja.
Sloteissa järjestettävien turnausten lisäksi myös livekasinot ovat suuressa roolissa sosiaalisen pelaamisen suosion kasvamisessa. Livekasinoilla voit pelata perinteisiä pöytäpelejä ja hauskoja uutuuksia samalla jutellen kanssapelaajien sekä pelinhoitajan kanssa livechatin välityksellä. Livepelit ovat tempoltaan rauhallisempia ja muistuttavat tunnelmaltaan oikeita kivijalkakasinoita, minkä vuoksi ne sopivat loistavasti illanviettotavaksi.
Kaikista uusimpana sosiaalisena aspektina muutama markkinoiden uusimmista nettikasinoista on alkanut mahdollistaa kimppatalletusten tekemisen yhdelle pelitilille. Tällä tavoin esimerkiksi kaveriporukka voi helposti pelata porukalla pelejä, ilman että pelikassaan tehtyjen talletusten osuutta tarvitsee enää jälkikäteen selvitellä!
Uusilla kasinoilla peliaulat ovat helppokäyttöisiä
Laadukkaimpien ja suurimpien nettikasinoiden pelitarjonnasta voi löytyä useita tuhansia erilaisia rahapelejä, minkä vuoksi peliaulan käytettävyydellä on todella suuri merkitys. Suuri pelivalikoima tarkoittaa, että mukana on paljon erilaisia julkaisuja, ja erilaisista peleistä pitävät pelaajat haluavat totta kai löytää aina omaan makuunsa sopivia pelejä.
Kaikista uusimmat kasinot ymmärtävät panostaa peliaulaan, jotta erityyppiset pelit ovat helposti löydettävissä. Kaikilla peleillä on omat selkeät kuvakkeensa, ja monesti kuvakkeessa on näkyvissä pelivalmistajan, volatiliteetin ja palautusprosentin kaltaisia hyödyllisiä tietoja. Suuret ja hyvin toisistaan erotellut pelikuvakkeet ovat tärkeitä etenkin silloin, kun peliaulan tarjontaa selataan mobiililaitteen pienemmällä ruudulla.
Uusi trendi ovat myös monipuoliset kategoriointi- ja filteröintimahdollisuudet. Peliaulaan voi järjestää näkyviin vain tietyn pelityypin, mikäli olet kiinnostunut esimerkiksi pelkästään pöytäpeleistä. Filteröinnin avulla puolestaan kolikkopelit on helppoa laittaa järjestykseen tietyn teeman, ominaisuuden, voittolinjojen määrän tai volatiliteetin perusteella. Tällaisilla toiminnoilla on todella helppoa löytää omaan makuun sopivia pelejä – olitpa sitten megaways-slottien tai muinaiseen Egyptiin sijoittuvien pelien ystävä. Yleisimpiä filteröintimahdollisuuksia ovat:
- Teema
- Voittolinjojen määrä
- Bonustoiminnot
- Volatiliteetti
- Palautusprosentti
Uudet kasinot myös tarjoavat monesti mahdollisuuden merkata omat pelinsä muistiin seuraavia pelikertoja varten. Tämä on loistava toiminto silloin, jos aiot pelata samalla kasinolla pidempään.
Uudenlaiset bonukset houkuttelevat pelaajia
Samaan tapaan kuin kaupat houkuttelevat asiakkaita mitä mahtavimmilla alennuksilla ja muilla kampanjoilla, pyrkivät myös nettikasinot erottumaan suuresta massasta muita parempien etujen avulla. Casinobonukset ovat olleet mukana netin rahapelaamisessa nettikasinoiden alkuajoista saakka, eikä niiden tarjonnalle näy loppua.
Useimmilla kasinoilla bonukset ovat kuitenkin keskenään hyvin samankaltaisia. Uudet kasinot sen sijaan pyrkivät rohkeasti tuomaan markkinoille täysin uudenlaisia etuja, joita ei jo olemassa olevilta kasinoilta irtoa – erottuakseen joukosta totta kai. Täysin uusien bonusten keksiminen on tosin melko hankalaa, mutta tasaisin väliajoin uusimmat pelipaikat tuovat markkinoille hauskoja uusia innovaatioita.
Uudet kasinot pyrkivät usein bonuksissa kilpailemaan määrän sijaan laadulla. Satojen ilmaiskierrosten sijaan voit saada tervetulotarjouksessa vain muutaman pyöräytyksen, mutta huomattavasti tavallista isommalla kierrospanoksella. Samaan tapaan talletusbonusten maksimisummat eivät välttämättä ole useita satoja euroja, mutta yhdellä bonuksella voit saada alkuperäisen talletuksesi esimerkiksi jopa viisinkertaisena.
Käteispalautukset ovat uusilla kasinoilla niin ikään kovassa suosiossa. Kaikista uusin innovaatiot ovat palautukset, jotka kertyvät tappiollisten pelikierrosten sijaan jokaiselta pelatulta pelikierrokselta. Käytännössä keräät siis rahaa jemmaan huolimatta siitä, onko pelaamasi kierros voitollinen vai tappiollinen!
Käyttökokemus mobiililaitteilla ratkaisee
Mikäli aikeissasi on pelata älypuhelimen tai tabletin kaltaisella mobiililaitteella, ovat uudet nettikasinot aina paras vaihtoehto. Useat nettikasinot ovat yrittäneet parantaa vasta jälkeenpäin, mikä harvoin onnistuu kovin hyvin. Uudet kasinot puolestaan rakentavat sivustonsa nimenomaan puhelimella pelaamisen ympärille, ja työpöytäversio on yleensä toissijainen.
Osa uusista kasinoista julkaisee oman erillisen mobiiliapplikaationsa, jonka avulla saat kasinon palvelut näkyviin heti puhelimesi tai tablettisi aloitusnäytölle. Nämä sovellukset ovat ladattavissa vain kasinoiden omilta sivuilta, sillä sovelluskaupat eivät valitettavasti tue kasinoapplikaatioita.
Erillinen sovellus ei kuitenkaan ole millään tapaa välttämätön pelataksesi uudella mielenkiintoisella nettikasinolla. Nykyisin kasinosivut toteutetaan niin, että sivusto tunnistaa automaattisesti pelaajan käyttämän laitteen. Puhelimella pelatessasi kasinosivu muuttuu automaattisesti mobiiliversioksi, eli helppokäyttöisemmäksi pystysuunnassa.
Uudet nettikasinot myös varmistavat, että sivuston pelit ovat pelattavissa sekä tietokoneella, että mobiililaitteilla. Pelit ja parhaat bonukset kulkevat siis helposti taskussasi minne tahansa, niin kauan kuin käytettävissäsi vain suinkin on toimiva internet-yhteys!
Bonusedun uusien kasinoiden listalta löydät aina kaikki parhaat uudet pelipaikat, bonukset ja innovaatiot. Muistathan tilata myös uutiskirjeemme mielenkiintoisten eksklusiivisten bonusten vastaanottamiseksi!